|
AUTO-TARGET KY PALVELUKSESSANNE!
Autokorjaamo Auto-Target Ky on palvellut autoilijoita
Taipalsaarella vuodesta 1987 lähtien. Toimintaideanamme on aina ollut erikoisosaamisen kehittäminen, tietysti unohtamatta myöskään henkilö- ja pakettiautojen tavanomaisia huoltoja ja korjauksia.
Yrityksemme erikoisosaamisesta hyvänä esimerkkinä ovat Novus-tuulilasikor- jaukset: olimme ensimmäisten joukossa tuomassa tätä palvelua Suomeen ja Kaakkois-Suomen alueella todellinen alan pioneeri, kun aloitimme vuonna 1989 tehtaan valtuuttamana Novus-korjaamona.
Myös Fighter-autovarashälyttimien edustus alueellamme kuului lähes 10 vuotta palveluihimme. Samoihin aikoihin teimme myös paljon muuta sähköistä lisävarustelua; korjaamossamme asennettiin lukuisat keskuslukot, sähköiset ikkunannostimet, vakionopeussäätimet ym. Lisäksi vuosien varrella olemme tehneet myös esimerkiksi ikkunatummennuksia kalvomenetelmällä.
Nykyään tärkein erikoisosaamiskohteemme on autoilmastointilaitteiden huolto ja asennus. Aloittaessamme paneutumisen autoilmastointiin vuoden 1994 tienoilla, ei Suomessa autoilmastointilaitteilla vielä ollut kysyntää käytännössä lähes ollenkaan. Niihin aikoihin palvellessamme venäläisiä asiakkaitamme muun muassa juuri autoilmastointiasioissa, uskoimme tämän erikoisalueen vielä joskus olevan myös suomalaista arkipäivää, ja niinhän viime vuosina on tapahtunutkin. Näin autoilmastoinnista on tullut meille toimintamme merkittävin osa-alue, ja nykyään asiakkaamme ovat lähes pelkästään suomalaisia.
Jatkuva ponnistelumme osaamisemme kehittämisessä ja hyvien autokorjaamopalveluiden tarjoamisessa palkittiin vuonna 1998, kun Auto-Target Ky valittiin vuoden yrittäjäksi Taipalsaarella. Pyrkimyksemme on palvella asiakkaitamme mahdollisimman hyvin nyt ja tulevaisuudessa, ja haluamme kehittää jatkuvasti ammattitaitoamme laaja-alaisesti. Otamme aina uudet haasteet avoimina vastaan.
Tervetuloa asiantuntevaan korjaamoomme Mäntysuonkadulle! |